Case Immonen

Istun bussissa numero 23 toisella penkkirivillä oikealla puolella lastenvaunu-osion jälkeen. Vasemmalla puolellani istuu vanha nainen, ja yksi nuori nainen istuu selkä minuun päin lastenvaunujensa kanssa. Minä näen hänen lapsensa vaunuissa, mutta seinä peittää naisen näkökentän taaksepäin. Toteutan operaatio mindfuckia*: heilutan kättäni lapselle, hymyilen, näytän kieltä ja kaikkea muuta mikä saa lapsen lopettamaan itkunsa, kiinnittämään huomionsa minuun ja nauramaan.

 

Nuori äiti on tästä kaikesta ihmeissään. Hän toistelee: “mitä sinä katsot?” Hän koittaa myös katsoa ylös, muttei uskalla nousta paikaltaan liikkuvassa bussissa.

 

Vanha nainen vieressäni taas näkee minun käytökseni, lapsen reaktiot sekä äidin ihmetyksen. Hän nauraa koko touhulle.

 

Sitten, mitä tällä metaforalla on tekemistä Immosen viestin aiheuttaman kohun kanssa?

 

Monikulttuurisuuden vastustajat näkevät kuvia muslimimiesten raiskaamista naisista sekä hunnuteituista tytöistä, ja päättelevät etteivät halua tuota omaan kotimaahansa.

 

Monikulttuurisuuden puolustajat taas näkevät yhteydet natsismiin, ja päättelevät etteivät halua tuota omaan kotimaahansa.

 

Eivätkö molemmat ole samassa tilanteessa kuin nuori äiti. He näkevät jotain edessään mitä eivät aivan ymmärrä. He koittavat katsoa, mutta pitävät kiinni silti omasta maailmankuvastaan ja arvomaailmastaan. Tämän seurauksena he eivät näe tarpeeksi paljoa. He eivät ymmärrä miten toiset voivat ajatella noin. Molemmat käyttävät samoja sanoja, mutta aivan eri merkityksillä.

 

Ja sitä minä haluan nähdä julkisessa keskustelussa: aitoa pyrkimystä ymmärtää se maailmankuva mistä toinen tulee. Halua kysyä toiselta, mikä on hänelle tärkeää tässä kysymyksessä, ja mitkä ovat hänen huolensa. Ja se lähtee jokaisesta itsestään.

 

Minä tiedän, että jos keskusteluun ei tuoda aitoa uteliaisuutta toisten ihmisten maailmankuvista, niin vastakkainasettelut vain voimistuvat. Ja sen myötä ongelmat vain pahenevat. Kuka haluaa sitä? Kuka haluaa että maahanmuuttajanuoret kokevat itsensä vielä enemmän uhatuiksi ja eristetyksi yhteisöstä? Se tulee johtamaan vain lisääntyvään väkivaltaan. Kuka haluaa että monikulttuurin kriitikot voivat esittää sananvapaustaistelun uhreja, kun heidän ei anneta puhua? Uskooko kukaan että nämä ongelmat ratkeavat sillä, että “vastustajaa” ei kuunnella?

 

Vaikka voimakkaita erimielisyyksiä voikin olla maailmankuvissa, niin uskon kuitenkin että yhteistä maaperää voi löytää, jos siihen on molemminpuolista tahtoa.

 

Esimerkiksi:

 

Olli Immosen tulisi sanoa suoraan, kannattaako hän suomen vastarintaliikkeen kaltaisia järjestöjä vai ei.

http://nyt.fi/a1305973365373

 

Ja muutenkin ilmaistava selkeästi kantansa asiaan ilman mahtipontista retoriikkaa:

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kommentti-immosen-vastaus-ei-kesta-…

 

Mitä hän käytännössä vastustaa ja mitä hän ehdottaa sen tilalle? Mitkä hän näkee suurimpina ongelmina mitä kohtaamme yhteisönä?

 

Tämän jälkeen Immosen viestiä ei enää voisi tulkita kymmenillä eri tavoilla, ja keskustelu rajautuisi kohti asiakysymyksiä.**

 

Monikulttuurisuuden kannattajat (joihin luen myös itseni) taas joutuvat hyväksymään sen, että tässä maassa on myös ihmisiä, jotka suhtautuvat epäillen muihin kulttuureihin. Ja kun he ilmaisevat mielipiteensä, niin moraalisen tuohtumuksen sijaan meidän olisi aidosti kuunneltava heitä ja heidän huoliaan. Tämän jälkeen voimme osoittaa heille:

1) Toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajaperheissä lapsiluvut alkavat lähennellä suomalaista keskitasoa, joten pelko islamisaatiosta on pelkkä illuusio

2) Myös maahanmuuttajalapset kokevat suomalaisen kulttuurin uhkaavaksi, eikä tilannetta paranna se, että jotkut sekopäät huutelevat kaikkea rasistista heille

3) Maahanmuuton kustannuksiin menee ehkä noin prosentti Suomen valtion menoista. Meillä on paljon isompiakin ongelmia mistä huolehtia kuin 1% BKT:sta.

4l) Riippumatta kulttuurista, miltei jokainen ihminen tällä planeetalla haluaa elää rauhassa, ansaita elantonsa ja nähdä lastensa kasvavan onnellisina. Meidän tulisi tukea näitä haluja jokaisessa ihmisessä, ihonväriin katsomatta, koska mikään muu vain lisää taloudellisia ja sosiaalisia ongelmiamme.

 

Mutta monikulttuurisuuden kriitikot kokevat:

 

1) koko yhteiskunnan kulttuurinen ja poliittinen eliitti uskoo ideologiaan mikä tulee tuhoamaan heidän kulttuurinsa

2) punavihreä kulttuurimarxistinen lehdistö ei suvaitse kriittisen näkökulman esittämistä mediassa

3) joka kerta kun he ilmaisevat mielipiteensä julkisesti, nousee suuri metakka missä heidän argumenttejaan on vääristelty

 

Voimme nauraa tai ihmetellä heidän käsitystään siitä miten valta toimii yhteiskunnassa. Mutta jos he näkevät maailman tällä tavalla, niin mikään argumentti ei mene läpi ennen kuin he kokevat että heitä aidosti kuunnellaan. Ja tässä pahinta olisi, että monikulttuurisuuden puolustajat vahvistaisivat toimillaan noita uskomuksia. Ja ehkä heidän tilastojen lukemistaidostaan ja yleistyskyvystään*** huolimatta heilläkin on joitain oikeasti hyviä ideoita miten kehittää tästä yhteiskunnastamme parempi ja reilumpi kaikille.

 

Jos haluamme luoda suvaitsevan yhteiskunnan, on meidän tehtävä sen lisäksi mikä on helppoa myös se mikä on haastavaa. Eli kuunnella, ymmärtää ja keskustella rationaalisesti ihmisten kanssa jotka edustavat radikaalisti erilaista kulttuuria kuin me. Jos nämä ongelmat lakaistaan maton alle eikä niitä kohdata kylmin mielin, ne tulevat vain kasvamaan.

 

PS. En missään nimessä halua nähdä, että kulttuurimme tulee niin vihamieliseksi ideoille mitkä eroavat omistamme että kun toisella lailla ajatteleva tulee lavalle kertomaan ajatuksistaan ja ojentamaan kätensä kohti yhteisymmärrystä, niin hänet vaiennetaan huutamalla ja leimaamalla nimillä. Rotu ei ole ainut asia miten ihmiset toimivat rasistisesti. Jos sinulla on sinun mielestäsi rationaalisesti puolusteltavissa oleva mielipide, niin miksi leimata?

 

* Operaatio mindfuckin tarkoitus on antaa ihmisille parempia tapoja ajatella, jotta he voivat hylätä nykyisin vallalla olevan aristoteleen mustavalkoisen logiikan ja alkaa näkemään kauneutta ja huumoria ympärillään. Tässä kyseisessä tilanteessa voimakkaassa leimaamisiässä (imprint vulnerable) olevalle ihmiselle annettiin yksi esimerkki aikuisesta joka uskaltaa olla ottamatta itseään vakavasti. Koska me ihmiset opimme esimerkeistä, on tämä lapsi yhden mallin rikkaampi kasvaessaan aikuiseksi. Ja hän oppii myös, että maailma ei ehkä olekaan niin pelottava paikka, ja uskaltaa seurata uteliaisuuttaan eikä tyydy niihin vastauksiin mitkä hänelle pakkosyötetään.

 

**Henkilökohtainen mielipiteeni on, että vaikka Immonen ilmoittaisi Mein Kampfin poliittiseksi manifestikseen, hänellä tulisi olla oikeus jatkaa kansanedustajana ja hänellä tulisi olla oikeus ilmaista mielipiteensä vapaasti. Koska tätä mielipiteenvapaus tarkoittaa! Se tarkoittaa etten minä saa estää ihmistä jonka mielipiteistä olen voimakkaasti eri mieltä estää ilmaisemasta niitä mielipiteitä. Tämä oikeus on turvattu Suomen perustuslaissa, enkä haluaisi asua maassa missä sitä ei olisi. Jos taas liike, minkä tarkoituksena olisi kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kaventaminen saisi demokratiassa merkittävää kannatusta, olisi sen kieltäminen laissa mielestäni asiaankuuluvaa (Esim. Hitlerin tapauksessa).

 

*** Yleistyskyky: Kyky yleistää yksittäistapaus koskemaan koko ryhmää. Esim. Näin yhden mustalaisen varastavan kaupassa → kaikki mustalaiset ovat varkaita. Idiotismin alimmissa ilmentymissä esiintyvä ajattelunestomekanismi.

LauriBlomberg
Sitoutumaton Espoo

Ihmisrotu selvisi evolutionaarisesta pullonkaulasta n. 50 - 100 000 vuotta sitten. Tämän jälkeen fysiologinen evoluutiomme on ollut merkityksetöntä verrattuna ajattelumme kehittymiseen, joka on muuttanut meidät metsästäjä-keräilijä apinoista tietoisena omasta tietoisuudestaan olevaksi ihmiseksi. Kirjoitan niistä aiheista jotka tukevat tätä sisäistä evoluutiotamme sekä fyysistä hyvinvointiamme. Nykyään ihmisillä on ennennäkemättömät mahdollisuudet nähdä maailmaa ja päästä käsiksi kaikkeen netin informaatioon, mutta he elävät ideologioiden vankiloissa ja osaavat ainoastaan puolustaa omia mielipiteitään sekä hyökätä erilailla ajattelevien kimppuun. Me voimme olla paljon enemmän. Meillä on monia käytännön ongelmia ratkottavanamme ihmiskuntana sekä yksilöinä. Näen että meidän yksilöllisten ongelmanratkaisutaitojemme parantaminen on tehokkain sekä varmin tapa parantaa myös meidän kollektiivista päätöksentekoamme.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu