Nuori Ihminen Minä en kirjoita miellyttääkseni ketään tai sitoutuneena mihinkään ideologiaan. Minä preferoin ihmiskunnan selviämistä ja luovuutta, mutta näitäkään en ota dogmaattisesti.

Kulutuskulttuurin ajava voima

Nietzsche kuuluisasti pisti hullun suuhun sanat: "Jumala on kuollut" kirjassaan Niin puhui Zarathrustra. Mutta tämä ei ollut se voitonhuumainen julistus miten ateistit sen nykyään tulkitsevat. Nietzschen hullu tarinassa jatkoi lausuttuaan toteamuksensa: "ja me olemme hänen murhaajansa."

Nietzcshe kuvasi, mielestäni osuvasti, 1800-luvun lopun eurooppalaisen kulttuurin tilaa. Mutta ymmärtääksemme tuo tila, meidän tulisi selvittää mikä oli sitä aiempi tila ja mikä prosessi "jumalan kuolemaan".

Keskiajalla kirkko määritteli kansalle kuinka elää. Yhteiskunnan miltei kaikki instituutiot (koulutus, köyhäinapu, orpokodit) olivat kirkon järjestämiä. Paavi oli erehtymätön, vaikka hän olisi kuinka ollut ristiriidassa edellisten erehtymättömien paavien kanssa.

Vaikka tänäkin päivänä paavi on katolisen dogman mukaan erehtymätön ja kirkko järjestää monissa maissa samoja palveluja kuin 700 vuotta sitten, niin yksi asia on muuttunut radikaalisti. Kirkon kritisoijat saavat puhua vapaasti pelkäämättä yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä tai jopa kidutusta. Tämän kehityksen uranuurtajia oli Galileo Galilei, kuka pystyi teleskoopillaan näyttämään havainnoillisesti että kirkon opetus ei pitänyt paikkaansa. Kurittomuudestaan hän sai tietenkin maksaa kovan hinnan, mutta seuraavien vuosisatojen aikana tieteen kehitys pala palalta söi kirkon uskottavuutta. Lopulta 1800-luvun lopulla Tolstoy kirjoitti, ettei kukaan älyllinen mies kehtaa myöntää uskovansa kirkon versioon maailmankaikkeudesta. Kirkon auktoriteetin rapistumisen myötä alkoi myös rapistua se tiukka moraalinen kontrolli ja jumalanpelko jolla kirkko oli ohjannut talonpoikien elämää. Nietzschen sanoin, jumala oli kuollut.

Kuten kaikessa, tässäkin muutoksessa on ollut sekä hyvät että huonot puolensa. Hyviä puolia tuskin tarvitsee mainita, mutta huonot puolet ovat mielestäni useammin sivuutetut.

Ihmiset oppivat sitä mitä he tekevät. Mitä enemmän he tekevät, sitä enemmän he yleisesti oppivat. Jos taas ihmisillä ei ole mitään kokemusta aiheesta, ovat he usein haluttomia edes kokeilemaan sitä. Jos tämä on tilanne, niin mitä kuvittelisimme joukon ihmisiä tekevän, joilla ei ole käytännön kokemusta oman elämänsä suunnittelusta sekä ohjaamisesta?

1800-lukua leimasi tieteen nousun ja uskonnon väistymisen lisäksi moni ideologia. Niistä on ehkä merkittävimmät olivat nationalismi sekä kommunismi. 1900-luvulla tuli myös fasismi. Jokaiseen näihin liittyy voimakas hyvä/paha jaottelu, idealisoitu utopia, kritiikin sensuuri, virallinen kirja (nationalismissa on ehkä vain symboliikkaa/laulu tms.), mies(!)johtaja jolle on keskitetty paljon valtaa ja tämän johtajan oletetaan käyttävän tätä valtaa kaikkien hyväksi. Tai ainakin "yleiseksi/kansakunnan-hyväksi". Lisäksi jokaiseen liittyy voimakas moraalijärjestelmä.

Sivuhuomautus: Maailmassa on kolmenlaisia ihmisiä. On niitä, jotka ovat niin hölmöjä että uskovat mitä vain. Sitten on niitä jotka tiedostavat että suuri osa ihmisistä on hölmöjä ja hyväksikäyttävät sitä omaksi edukseen. Sitten pieni ryhmä ovat ne sivustakatsojat, jotka nauravat/hämmästelevät toimintaa sivusta. Viimeisessä ryhmässä ovat ne jotka jakavat muut ihmiset 3 eri ryhmään.

Koska herkkäuskovaiset olivat menettäneet uskonsa kristilliseen käsitykseen jumalasta, etsivät he 1800- sekä 1900-luvun alussa muita auktoriteetteja, joissa olisi sama tuttu ja turvallinen rakenne kuin vanhassa ja turvallisessa.

Aluksi nationalismi menestynyi muita paremmin. Kommunismi julisti sodan yläluokalle. Natsismi taas oli jonkin sortin liitossa yläluokan kanssa, mutta se oli kontrolloimaton. Nationalismin keskeisenä piirteenä valtion tasolla taas on, että yläluokan etu = "valtion etu". Olen kiusallisen tietoinen siitä että jotkut nationalistit kokevat vilpittömästi ajavansa koko kansan (tai köyhien) etua, mutta johtajatason poliittisessa retoriikassa tämä yhtälö pätee universaalisti. Katsokaa vaikka mitä tahansa puhetta jossa vedotaan kansalliseen etuun puollustaessa eliitin omistuksia ulkomailla. Toisen maailmansodan jälkeen ja Stalinin veritöiden tultua julki oli natsismiin tai keskusjohtoiseen kommunismiin hyvin vaikea enää uskoa. Kommunismi jäi pääosin köyhien fantasiaksi, koska he olivat epätoivoisia eikä heillä ollut muita vaihtoehtoja. Ja tämäkin unelma kuoli NL:n romahtamiseen.

Nationalismi taas vaikutti voimakkaasti USA:ssa, jossa kultaisella 50-luvulla kaikki oli narratiivin mukaan hyvin. USA:n imago maailman ihmisten silmissä oli kohtuu hyvä, koska se oli auttanut kukistamaan pahat akselivallat ja se oli selvästi rikkain valtio. Selvästikin USA:n malli toimi. Oliko jumala herätetty sittenkin henkiin Auschwitzin kauhujen jälkeen?

50-luvun kultapöly haihtui nopeasti Montgomeryssä sekä Vietnamissa. Molemmat televisioitiin ympäri maailmaa. Illuusio USA:n moraalisesta ylemmyydestä rapistui.

Tässä on tärkeää huomata: mitä pakopaikkoja helppouskoisille on jäljellä? Mikä on luonnollinen toiminta henkilölle, joka kaipaa määritellä itsensä sen mukaan mihin hän kuuluu, kun se mihin hän ennen kuului menettää kaiken uskottavuutensa? Mikä on helpoin vaihtoehto ihmiselle, joka ennen koki kuuluvansa joukkoon pitämällä rististä kaulassaan, mutta nykyään hän joutuisi häpeämään sitä?

Leonard Shlain spekuloi kirjassaan Sex, time and Power, että miehet ymmärsivät oman kuolevaisuutensa naisilta (mistä muualta miehet olisivat ikinä saaneet viisautta??). Ymmärrys oman elämänsä rajallisuudesta pelotti heitä niin paljon, että he alkoivat kehitellä satuja siitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen saadakseen mielenrauhan. Olemme lajina alkaneet perustaa narratiiviamme ympäristöstämme yhä enemmän empiirisen tiedon pohjalle. Silti olemme vasta alkutaipaleella tällä tiellä. Ylitettävänämme ei ole ainoastaan 40 000 vuotta kulttuuria, vaan myös ne mallit mitkä toimivat elämässämme, mutta jotka ovat vanhentuneet.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat